Lankojärvi

Lankojärvi

Lankojärvi ja Matinlompolo ovat kaksi kunniamaininnan saanutta
suomalaiskylää. Ne ovat keskittäneet toimintansa upean järvimaiseman ja jylhien vaarojen
ympärille. Kaiken nähnyt maailmanmatkaaja tai ensi kertaa maalaiselämän kanssa tekemisissä oleva voi hyvillä mielin saapua Lankojärvelle. Paikalliset pitävät huolen, että
vierailija pääsee osalliseksi aidon maalaiskylän idyllisestä tunnelmasta.

Seitsemän kilometriä pitkällä Lankojärvellä ja sitä ympäröivissä kylissä
aika kuluu kuin luonnostaan; kesällä kalastuksen ja patikoinnin, talvella
hiihdon ja moottorikelkkailun parissa. Kylissä voi tutustua myös maatilan
elämään ja sen eläimiin. Pieniä luonnonkauniita kyliä kyllä löytyy, mutta
samanlaista tunnelmaa tuskin mistään muualta kuin täältä. Ilmassa väreilee se
kuulu, aito suomalainen maalaisromantiikka lavatansseineen.

Kun Lankojärvi on lisäksi hiihdon olympia-sankarin Eero Mäntyrannan
kotikylä, ei epäilystäkään etteikö sieltä löytyisi maastoja myös
vaativampaankin menoon. Patikoinnista kiinnostuneille löytyy läheiseltä
Pallistajan vaaralta Eeron Polku, luontoreitti, joka kertoo Eeron elämän eri
vaiheista.

Esihistoriallisesta asutuksesta

Vielä noin 7000 vuotta sitten Litorina meren lahti ulottui Tornionlaaksosta Tengeliötä pitkin ylös Ylitornio-Pellon suurille järville. Mahdollista on, että Lankojärven  antamienkin vanhin asutus juontuu karkeasti arvioiden ainakin noin 6000 vuoden taakse.

Ilmasto oli tällöin huomattavasti nykyistä lämpimämpi ja kiviesineitä käyttävän kulttuurin asuinpaikkoja on ollut Lankojärven länsipuolella ainakin Iivarin törmällä Salmenniemessä sekä Vaarasten ja Penkonniemen rantamilla. Järven itäpuolelta on vastaavia asuinpaikkoja löydetty Kolhoonniemestä, Hopearannasta, Korkeaniemestä ja Kentäntörmältä. Mahdollisesti myös Matinlompolon rannoilla on asunut näitä kiviesineitä käyttäviä esi-isiämme.

Olosuhteet muuttuivat, kun ilmasto kylmeni n. 2500 – 3000 vuotta sitten, ja Lankojärvi-Matinlompolon tienoollakin on ollut metsäsaamelaisten asutusta seuraavat reilut 2000 vuotta. Nämä metsälappalaiset elivät lähinnä kalastuksella ja peuranpyynnillä. Lapinkylän kotakunnilla oli yhteinen talvikylän paikka, josta suvut hajaantuivat keväällä kevätkesä- ja syyskentille. Tällaisia pyyntikenttiä ovat olleet luultavasti myös edellä mainitut  esihistorialliset asuinpaikat.

Lankojärvi ja Matinlompolokin joutuivat suomalaisten eränautinnaksi haukijärvinä, kun  Tornionlaakson alaosa kuten, Kainuunkylän seutu sai uudisasutuksen 1000 – 1200 luvulla. Todennäköisesti lappalaisten talvikyläyhteisö (siida) oli hajonnut alueelta viimeistään 1300 – 1400-luvulla. Kuitenkin yksittäisiä kalastelevia ja poroja hoitavia kotakuntia liikkui ja asusteli Lankojärvi-Matinlompolo alueella aina 1700 – 1800 luvulle asti.

Isonvihan jälkeen lantalaisuuden syntyessä oli osa lappalaisväestöstä tuhottu, osa oli paennut pohjoisemmaksi ja loput sulautuivat uudisasukkaisiin.

Perimätieto tietää kertoa vielä aivan 1900-luvun alussa liikkuneista metsälappalaisista, joita oli tavattu Lankojärvellä. Tällöin kovalla pakkasella oli tullut poroillaan saamelaispari, joilla oli mukanaan pieni vauva kompsiossa. Talon väki oli hätääntynyt, koska lapsi oli jätetty ulos nukkumaan, vaikka oli kireä pakkanen. Lapinäiti ei ollut kuitenkaan huolestunut tilanteesta, vaan tyttö heräsi ja äiti nouti hänet sisälle. Kun kaikki kääröt oli avattu, oli lapsi melkein höyrynnyt siitä lämmöstä, mikä kompsion sisällä oli. Syötettyään lapsensa oli pari jatkanut kulkuansa eteenpäin.

Paikannimien historiaa

Matinlompolon nimeen liittyvä syntytarina kertoo ajasta, jolloin metsälappalaiset vaeltelivat kiveliöitä pitkin. Nämä saamelaiset olivat suhteellisen liikkuvaa väkeä, sillä paikoista toiseen siirryttiin etsimään parempia kalavesiä ja riistamaita. Kun sitten erämaasta löytyi kalaisa järvi, asettui kotakunta joksikin aikaa pyytämään alkeellisilla välineillään ahdin antimia.

Niinpä kirkasvetinen ja kalarikas lompolo houkutteli aikoinaan Matti-nimisen lappalaisen jäämään sen törmälle. Silloiset kodat oli kyhätty puisista riu´uista ja poronnahoista ja sisällä lämpöä antoi nuotio. Jos järvi sattui olemaan hyvä kalapaikka, saattoi joku lappalaisista ruveta omimaan sitä ihan omana. Näitä asuinpaikkoja kutsuttiin kalakentiksi ja kauan sitten Matilla oli lompolon rannalla oma kenttänsä.

Kun hän aikanaan lähti vaellukselleen, tiedettiin paikan olleen jonkun Matti-nimisen kalakenttänä ja siitä asti tätä pientä järveä on sanottu Matinlompoloksi.

On esitetty myös epäilyjä siitä, ettei Matti nimeä ole esiintynyt satoja vuosia sitten lappalaisilla ja että se on mahdollisesti kulkeutunut alunperin Ruotsista.

Tietty perä kuitenkin kansantarinassa on, sillä mm. Mattso oli erään lappalaissuvun
sukunimi ja Matti on hyvinkin voinut muotoutua tämäntyyppisestä saamelaisnimestä. Lompolo nimi tulee lapinkielen sanasta luobbal, mikä tarkoittaa suuremman järven lähettyvillä olevaa pienempää – lampea, johon tulee ja josta lähtee joki.

Matinlompolo on erikoinen myös sukunimenä, sillä sitä esiintyy vain henkilöillä, joiden
sukujuuret ovat tässä kylässä.

Matinlompolon tieksi kutsuttiin ennen vanhaan reittiä, joka lähti Kuusijärven Tiensuun niemeltä kulkien Takajänkän teloja pitkin Lehtisaajoon ja siita Kuusivaaran kautta Takajänkänsaajoon. Tästä polku jatkui Poikkijärven Myllykankaaseen ja Pikkuojan yli Lähtemäjoelle, josta sillan kautta pääsi Kukkulan taloon.

Vanhemmissa asiakirjoissa oli hyvin tavallista, että nimi sai muodon Matinlombolo. Ennen tätä ja varsinaista asutusta kutsuttiin nykyistä kylän paikkaa Pellon Metsäkyläksi. Ilmeisesti Matinlombolo nimi esiintyy kirjallisuudessa vasta noin 1760 alkupuolella, jolloin ensimmäiset asukkaat saapuivat järven rantamille.

Lankojärven nimen synnystä

Lankojärven nimi juontaa metsälappalaisten vaellusajoilta. Perimätieto tarinoi Lanko-nimisestä saamelaisesta, joka olisi asunut järvessä olevassa saaressa kalakentällään. Paikan aikoinaan jäädessä, kun metsälappalaisten oli väistyttävä uudisasutuksen tieltä, jätettiin perinnöksi kuitenkin nimi, jota sitten jälkipolvet alkoivat käyttää.

Tieteellä on nimen synnystä oma käsityksensä. Lapinkielen sana laggo, joka tarkoittaa kapeaa ja pitkää, kuvaa hyvin järven jokimaista muotoa. Suomalaisasutuksen levitessä aikanaan, laggo muotoutui kansan suussa langoksi, josta kylä sai nimen Lankojärvi.

Ranskalainen pappi ja tiedemies Outhier lienee ensimmäinen, joka mainitsee Lankojärven
kirjallisuudessa. Hänen johtama tiedemiesryhmä kävi nimittäin 25. – 26. heinäkuuta 1736 järven itäpuolella olevalla Lankovaaralla, joksi Outhier paikkaa nimitti. Tämä retkikunta kuului osana Maupertiuksen tutkijaryhmää, joka tutki Tornionjokilaaksossa maapallon napojen litistyneisyyttä.

Outhierin tarkoituksena oli rakentaa vaaran laelle tähystystorni, josta olisi saatu näköyhteys mm. Niemivaarassa olevaan merkkiin. Koutuksen korkeat vaarat estivät kuitenkin näköyhteyden, eikä yritys ei onnistunut. Harmistuneet ranskalaiset keräsivät
kamppeensa ja palailivat vesitietä takaisin Miekojärvelle.

Kuvauksesta päätellen Outhier kävi ehkä itärannalla kohoavalla Pallistajalla, eikä Lankovaarassa, kuten hän matkakirjassaan kirjoittaa. Seuraavassa pieni lainaus hänen kirjastaan Matka Pohjan perille:

”Sakeassa sumussa ylitimme Lohijärven ja saavuimme kolmelta aamulla samannimiseen taloon. Siellä oli koko perhe nukkumassa hyvin siivottomassa huoneessa, josta he käyttivät nimitystä ”pörti”. Me menimme toiseen samanlaiseen huoneeseen ja saimme siellä  juodaksemme tuoretta maitoa. Tämä oli ainoa Portimojärven jälkeen näkemämme asumus. Näimme myös joitakin pikkutupia, mutta ne ovat käytössä vain silloin kuin etäisille järville tullaan kalastamaan. Seudun asukkaat ovat keskenään sopineet kalastuksesta, ja kullakin on oma määrätty pyyntialueensa.

Lähdimme täältä viiden aikaan, nousimme Pessakosken ja ylitimme samannimisen järven. Jatkettuamme matkaa kyllin kauan pitkin laajaa Miekojärveä olimme Kiettimenvaaran juurella. Kiipesimme sen laelle, puun latvasta saatoin erottaa Horilankeron ja Pullingin, ja olisimme saman tien pystyttäneet tähtäysmerkin, ellen minä olisi pitänyt Lankovaaraa vielä sopivampana.

Palasimme siis veneillemme ja lähdimme kolmen aikaan iltapäivällä eteenpäin. Meillä oli myötätuuli ja purjehdimme järven päähän asti. Lankokoskessa oli vesi matalalla ja meidän piti vaivalloisesti astua kiveltä kivelle, sillä rannoilla kasvoi niin sankkaa metsää, että siinä oli mahdotonta kulkea.

Miehillämme oli vielä suurempi työ veneidensä vetämisessä. Kosken yläpuolella astuimme veneisiin ja soudettuamme pitkin Lankojärveä, olimme illalla seitsemältä järven itärannalla kohoavalla Lankovaaralla.

Olimme niin väsyneitä, että nukuimme sikeästi kalliolla nuotion äärellä. Sen jälkeen kuljin turhaan vaaraa ristiin rastiin, sillä en pystynyt erottamaan ainoatakaan tähtäysmerkkiä. Sotamiehemme olivat Horilankerolla erehtyneet, heidän Lankovaaraksi luulemansa vaara olikin jokin toinen. Meidän ei auttanut muu kuin palata Kiettimenvaaralle.

Saapuessamme Miekojärvelle näimme kuitenkin sen länsirannalla Pieskänvaaran, joka vaikutti tarkoituksiimme sopivalta. Pääsimme kuuden aikaan illalla sen laelle suurten ponnistelujen jälkeen, vaara oli näet järven puolelta hyvin jyrkkä. Sen laki on suurten kuusien peitossa ja sääsket vainosivat meitä täällä melkein enemmän kuin missään muualla. Ne eivät jättäneet meitä rauhaan ennen kuin olimme korkean kuusen latvassa, josta emme kyenneet näkemään mitään”

Kuten oheisesta katkelmasta selviää, ei vuonna 1736 ollut Lankojärven rannoilla asutusta. Huomattavaa on myöskin se, että Outhier nimittää nykyistä Sirkkakoskea Lankokoskeksi.

Vaikka Lankojärvi esiintyykin kirjallisuudessa ennen Matinlompoloa, on viimeksi mainittu asutettu ennemmin kuin Lankojärvi. Myös väestörekisterissä tunnetaan tänä päivänä ainoastaan Matinlompolon kylä.

Kommentointi on suljettu.