Kyläyhdistys järjesti välilauantaina ulkoilutapahtuman kylätalon ympäristössä. Ohjelmassa oli monenlaista virikettä: Ulkoilupassilla annettujen tehtävien suorittamisesta sai yhden pika-arvan, lapsille on kaiken muun kiva ulkoilun lisäksi tehty pääsiäispolku, jonka varrelta saattaa löytyä kivoja ja makoisia yllätyksiä ja tietenkin kyläkahvilassa oli tarjolla vohvelia kermavaahdon & hillon kera sekä tietenkin kahvia, teetä ja mehua sun muuta.

Sää suosi tapahtumaa, sillä päiväksi siunaantui kevään lämpimin ja aurinkoisin päivä

Reikäpallossa on yritettävä saada palloja levyssä oleviin reikiin. Mitä pienempi reikä, sen suuremman pistemäärän heittäjä saa. Lapset palkittiin vähintään ”suu makeaksi” palkinnoilla.

Parhaan tuloksen heitti Eemeli Sarajärvi, peräti 1000 pistettä. Petra Fellman heitti 700 pistettä sijoittuen toiseksi. Aarni Pajari heitti 600 pistettä ja samaan tulokseen pääsi myös Luka Piri. Oona koivuranta ja Olivia Päivöläinen heittivät 550 pistettä. Muut jäivät palkintosijojen ulkopuolelle

Lasten pääsiäispolku oli jännittävä: mitä kaikkea sieltä löytyi.






Kaiken kaikkiaan mahtava tapahtuma; eiköhän uusita ensi pääsiäisenä.
Tervetuloa sitten!