Eero Antero Mäntyranta
Eero Mäntyranta syntyi 20. marraskuuta 1937 Pellon Lankojärvellä ja kuoli pitkällisen sairauden jälkeen Oulun Yliopistollisessa Sairaalassa joulukuun 29. päivänä 2013.
Eeron isä Juho oli metsätyömies, ja taustaltaan torpparin poika. Hänen juurensa johtivat Ylitornion suuntaan. Äiti Tyyne os. Mantere oli kotoisin Lankojärveltä. Naimisiin mentyään Mäntyrannat asettuivat asumaan järven itäpuolelle rakentamaansa pieneen mökkiin. Se oli kooltaan vain 4 x 4 metriä. Aineellista hyvää ei tuolle ajalle tyypillisesti perheelle ollut kauheasti tarjolla, mutta suoranaista nälkää ei kuitenkaan nähty. Eero oli Tyyne ja Juho Mäntyrannan perheen yhdeksäs lapsi, ja sai kasteessa nimen Eero Antero. Kaikkiaan Mäntyrannan perheeseen syntyi 12 lasta, mutta osa heistä menehtyi jo varhain tuolle ajalle tyypillisiin sairauksiin.
Eteenpäin mentiin uskoen parempaan tulevaisuuteen. Kotitilan pinta-ala oli alle kolme hehtaaria, oli luonnollista, että Eero joutui metsätöihin. Se oli raskasta, niinpä hän on kertonut, että urheilusta tuli hyvin varhain hänelle tavoite päästä parempaan ammattiin ja parempiin oloihin.
Koulun Eero kävi 2,5 km päässä sijaitsevassa Lankojärven kansakoulussa; kesällä soutaen, talvella suksilla. Koulussa läksynsä aina huolella tehnyt Eero menestyi varsin hyvin. Oppikouluun tai muihin jatko-opintoihin ei kuitenkaan näistä olosuhteista ollut mahdollista lähteä. Koulunkäynnin ohessa loma-aikoina Eero joutui jo 11-vuotiaana vanhempien veljien mukana metsätöihin ja kohta hän lähti jo yksin tukkimetsään. Koulun jälkeen Eero työskenteli vielä yhden vuoden metsätöissä, mutta sitten hän päätti hakeutua vapaaehtoisena asepalvelukseen
Jo varsin nuorena Eeron hiihtäjän lahjat olivat tulleet esille. Ensin menestystä tuli oman koulun ja lähialueen kilpailuissa. Nuoren hiihtäjänalun suksikalusto parani myös matkan varrella. Aluksi liikkeelle oli lähdetty lainasuksilla, sen jälkeen Lankojärven kyläläisten avustamana hankituilla välineillä ja viimein Lampsijärveläisen liikemies Eelis Lanton lahjoittamilla suksilla. Viimeksi mainituilla välineillä Eero hiihtikin 18-vuotiaaksi saakka. Urallaan hän edusti kahta urheiluseuraa. Vuoteen 1955 asti hän edusti Sirkkakosken Sisua ja sen jälkeen Pellon Pontta.
Ensimmäinen kosketus SM-tasolle tapahtui Vuokatissa 1955. Eero sijoittui 17- 18 vuotiaiden sarjassa 10. sijalle, mutta lopputalven hienot hiihdot toivat paikan Hiihtoliiton nuorten valmennusryhmiin. Tässä vaiheessa viimeistään Eero itsekin ymmärsi, että hiihtomenestyksen kautta on mahdollisuus päästä parempaan elämään kiinni. ”Minun oli siis yritettävä hiihtää mahdollisimman hyvin päästäkseni pois metsästä” on hän itse todennut. Myöhempi historia osoitti näin käyneen.
Vuonna 1956 Eero Mäntyranta ei ollut vielä juhlittu hiihtosankari, mutta vahvasti matkalla sitä kohti. Hän oli juuri hiihtänyt nuorten SM-hopeaa ja päässyt ensimmäisen kerran nuorten valmennusleirille. Hän oli saanut ensimmäiset valmennusohjeensa olympiavoittaja Veli Saariselta – ja omapäisesti hylännyt ne.
Eero Mäntyrannan nimi oli esillä vuonna 1958 Lahden MM-hiihtojen valintalistalla, mutta epäonni toisissa katsastuksissa vei kisapaikan. Talvella 1959 kehitys kuitenkin jatkui ja sen luonnollisena seurauksena oli valinta v. 1960 Squaw Valleyn olympiakisoihin. Sieltä alkoi suuren hiihtäjän menestystarina joka jatkui lähes koko 1960-luvun. Hän osallistui yksilömatkoista vain 15 km:n hiihtoon, jossa jäi kuudenneksi, mutta hän hiihti 4×10 km viestikultaa voittaneessa Suomen joukkueessa. E
Puolan Zakopanen MM-kisoissa helmikuussa 1962 hiihdetystä lumisateisesta 30 km:n kilpailusta muodostui dramaattinen ottelu Suomen, Ruotsin ja Italian välille. Tulokset: 1. Eero Mäntyranta, Suomi 2. Janne Stefansson, Ruotsi 3. Giulio de Florian, Italia 4. Harald Grönningen, Norja 5. Einar Östby, Norja.
Vuonna 1964 olivat talviolympialaiset Innsbruckissa. Olympialaisia edeltäneinä aikoina Eero oli esittänyt niin hyvää hiihtokuntoa, että häneltä osattiin toivoa mitalia. Hän voittikin 15 km:n hiihdon yli 40 sekunnilla ja 30 km:n hiihdon reilun minuutin erolla. 50 km:n hiihdossa hän oli yhdeksäs. 4×10 km viestissä Eero hiihti ankkurina ja Suomi sijoittui toiseksi.
Innsbruckin talviolympialaisten menestyksensä myötä Mäntyranta sai kisojen pitopaikan mukaan lempinimen “Mr. Seefeld”.
Eero Mäntyrannan ja Kalevi Laurilan voitto 30 kilometrillä oli suomalaisten vastaisku norjalaisille Oslon MM-hiihtokisoissa vuonna 1966. Hopeaa tuli viestissä ja pronssia 50 km:n hiihdossa
Grenoblen talviolympialaisissa 1968 Eero kasvatti mitaliensa määrää, vaikka voittoja ei enää tullutkaan. 15 km:n hiihdossa hän oli toinen häviten voittajalle vain pari sekuntia ja 30 km:n hiihdossa hän oli kolmas, samoin oli Suomen joukkue viestissä, jonka ankkurina Eero hiihti.
Eero oli jo päättänyt lopettaa uransa, kun hän alkutalvesta 1972 teki yllättävän paluun kilpaladuille tavoitteenaan Sapporon talviolympialaiset. Menestys oli kuitenkin edellisiin kisoihin nähden vaatimatonta: 30 km:n hiihdossa hän sijoittui 19:ksi ja 50 km:n hiihdossa hän keskeytti.
Sitten oli aika nostaa kilpasukset telineeseen. Viiden arvokisakullan voittaja sanoo, että hän ei ole koskaan ollut kilpailuhenkinen. Harmaan mökin poikaa kannusti hiihtouralle halu päästä parempiin oloihin. Siihen aikaan urheilusta ei kuitenkaan ollut ammatiksi, kuten nykyään. Sen kielsivät amatöörisäännöt
Siinä ohessa Eero eli myös ”siviilielämää” Eero haki Rakel Enbuskea ensimmäisen kerran tanssiin Konttajärvellä vuonna 1957 ja teki heti semmoisen vaikutuksen, että häitä vietettiin marraskuun alussa 1958. Seuraavana vuonna heille syntyi esikoisena Iris-tytär, parin vuoden päästä Harri-poika ja 1965 kaksoset Minna ja Vesa.
Tuohon aikaan kultamitalista ei saanut sen enempää tonttia kuin muutakaan mammonaa. Niinpä Eero ja Rakel hankkivat maata Pellon Nivanpäästä ja alkoivat suunnitella sinne omaa kotia. Olympiavuonna 1960 tehtiin kivijalka ja seuraavana vuonna päästiin muuttamaan omaan taloon.
Vuonna 1969 Mäntyrannat perustivat puusepänverstaan Nivanpäähän. Rovaniemellä leikkikaluja valmistava Pohjoiskalotti Oy ehdotti yhteistyötä. Sopimuksen mukaisesti valmistus tapahtui Mäntyrantojen verstaalla Pellossa ja myynti Rovaniemellä.
Yhteistyö ei sujunut ja Eero päätti perustaa oman malliston. Hän matkusti Rakelin kanssa Rhodokselle ja siellä aurinkoa ottaessaan hahmotteli perusmallit, joiden prototyypit verstaan miehet valmistivat. Näin syntyi Leikkiväline Eero Mäntyranta.
Yritys työllisti toistakymmentä henkeä ja tarjosi työpaikan myös Rakelille.
Hiihtouran päätyttyä lopullisesti Eero Mäntyranta keskittyi omaan yritykseen. Hän hoiti myyntiä, suunnitteli mallistoja ja opetteli tekemään myös kokonaisia leikkikenttäsuunnitelmia. Kun itse suunniteltiin ja kuvattiin pitkälle myös esitteet, päivät olivat pitkiä ja rankkoja. Työ tuotti tulosta: Piha-Mäntyranta hallitsi parhaimmillaan noin 60 prosenttia maan leikkikalumarkkinoista. Myös vientikauppaa tehtiin; yrityksellä oli omat edustajat Ruotsin ja Norjan lisäksi Hollannissa.
Vuonna 1982 Rakel ja Eero tekivät suuren ratkaisun ja myivät yrityksensä Väestöliitolle. Saman tien he luopuivat Pellon asunnostaan, muuttivat Lankojärvelle ja rakensivat Eeron kotitilalle talon. Ratkaisuun vaikutti merkittävästi Harrin sairaus
Harrin lisämunuainen lakkasi toimimasta ja muitakin vaivoja ilmaantui ja hän kävi läpi useita leikkauksia. Vuonna 1985 Eero oli polvileikkauksessa ja sai sairaalabakteerin. Hän oli Kemissä sairaalassa, kun Harrin viimeiset hetket koittivat eikä ehtinyt paikalle.
”Oman lapsen kuolema on vanhemille niin raskas, että sitä ei tiä ko se, joka on sen kokenu” sanoo Eero, joka osallistui poikansa hautajaisiin pyörätuolissa.
Asetuttuaan Lankojärvelle Eero antautui poromieheksi. Polvivaiva ja kuulon huonontuminen aiheuttivat sen, että hän jäi varhaiseläkkeelle ja lopetti työuransa vuonna 1996. Toiminta porojen parissa jatkui kuitenkin edelleen. Eero oli mukana niin kesämerkityksissä kuin syyserotuksissa. Erityisen lähellä hänen sydäntään oli kilpaporojen kouluttaminen Vesalle. Eero Mäntyranta on niitä harvoja ihmisiä, jotka jo eläessään saivat sekä patsaan että museon. Patsas paljastettiin keskellä Pellon kirkonkylää vuonna 1997. Eero Mäntyranta Museo toimi Pellon Vihreällä Pysäkillä vuodesta 2000 vuoteen 2009. Museossa oli paljon nähtävää Eeron hiihtouran varrelta, joukossa tietenkin kaikki hänen voittamansa kultamitalit.
Eeron polku Lankojärven kylän lähistöllä – Pallistajanvaaralla – sijaitsee suurhiihtäjä Eero Mäntyrannan nimikkopolku. Polun varrella olevilla tauluilla esitellään hänen elämäntarinansa. Esillä on metsätyömies, poromies ja suurhiihtäjä Eero. 1,6 kilometrein mittainen polku valmistui vuonna 1997 ja se on saavuttanut suuren suosion. Polun varrella vaaran laella sijaitsevat näkötorni ja laavu. Paluumatkalla tullaan alas upeaa porrasreittiä, joka on rakennettu jylhään kalliorinteeseen. Vuosittain polulla vierailee 1000 – 1500 kävijää. Kohteen ylläpidosta vastaa Metsähallituksen Luontopalvelut.
